Irti häpeän rippeistä

Mielenterveys- ja päihdeyksikkö!
huutaa kyltti sen rakennuksen seinässä
jonka ovesta joudun astumaan sisään

Kiitos sade jonka pisarat
piilottavat minut sateenvarjon alle
ettei kukaan tuttu näe

tuumii vielä 
onko se alkoholisti
vai muuten vaan hullu

****

Pari päivää sitten @armanalizad twiittasi tärkeästä aiheesta: uupumusta ja masennusta ei hevin myönnetä edes itselle, saati muille – ja iso syy siihen on häpeä ja pärjäämisen kulttuuri. 

Tunnistan tämän myös itsessäni. Kun aikanaan menin ensimmäisen kerran kotikaupunkini mielenterveys- ja päihdeyksikköön psykiatrisen sairaanhoitajan juttusille, olin todella kiitollinen sateesta. Sen ansiosta saatoin piiloutua sateenvarjon alle. Miten noloa, jos joku tuttu olisi nähnyt minut! Siinä olisivat sitten jutut lähteneet liikkeelle: Onko sillä alkoholiongelma? Vai eikö pää kestä?

Tuosta hetkestä on aikaa noin kolme vuotta, ja sen jälkeen olen kulkenut pitkän tien. Avun hakemisen jälkeenkin kesti vielä hetken, ennen kuin myönsin itsellenikään, että pää ei todellakaan kestä. Ja koska ihminen on psyykkinen ja fyysinen kokonaisuus, ei kestänyt kroppakaan. Mutta pelko ja häpeä kestivät. Näin kauan meni, ennen kuin uskalsin tuoda asian julkisuuteen kunnolla – vaikka en sitä toisaalta ole isommin salaillutkaan, jos joku on tajunnut kysyä. 

Sen jälkeen, kun tulin oman tarinani kanssa näkyväksi, olen saanut uskomattoman paljon tukea ja kiitosta rohkeudestani. Tosin vieläkään en koe olevani erityisen rohkea. Ja kyllä, edelleenkin tunnistan myös häpeän hippusia itsessäni. Mutta rohkeus on lisääntynyt ja häpeä väistynyt sitä mukaa kuin itse olen tervehtynyt. Tänä syksynä näin harmauden sijaan ruskan väriloiston <3 

Minä selvisin, ja uskoa paranemiseen haluan välittää myös muille. Tulevana viikonloppuna valmistun kirjallisuusterapiaohjaajaksi, ja näkyväksi tuleminen on ollut osa kasvuani ohjaajaksi. Voidakseni auttaa muita koen, että minun tulee olla paljaasti oma itseni. Kokemusteni karaisema, mutta myös niiden voimauttama. Avautumiseni jälkeen moni on tullut puhumaan samanlaisista tuntemuksista. Meitä on paljon – miten paljon pintamme alla piiloutuukaan… Avoimuudelle ja puhumiselle todellakin on tilausta.